Matka Imagiariumin maailmaan – kuinka kaikki sai alkunsa

Kun valmistuin taiteen maisteriksi, uskoin pitkään, että abstrakti taide olisi minun tapani ilmaista itseäni. Maalasin ja piirsin hiilellä mustavalkoisia abstrakteja teoksia, tutkin muotoja ja tunnelmia ilman esittävää ilmettä. Sitten tuli korona, ja samalla jotain yllättävää tapahtui.

Jouluna 2020 päätin maalata miehelleni Petrille joululahjaksi muotokuvan meistä kahdesta – kasvot peitettyinä maskeilla, ajankuvaa tallentaen. Työ oli moderni, mutta samalla hyvin realistinen ja yksityiskohtainen. Maalatessani tajusin, että minähän osaan tehdä tätäkin: pientä piperrystä, tarkkaa ja esittävää. Tuo oivallus jäi kytemään mieleeni, ja vähitellen abstrakti ilmaisuni alkoi siirtyä taka-alalle.

Seuraava askel kohti Imagiariumia oli yhtä lailla sattuman inspiroima. Eräänä päivänä Petri oli katsonut Jurassic Park -elokuvan ja totesi, että velociraptorit muistuttivat meidän kissaamme, Ibistä. Ajatus jäi pyörimään mieleeni, ja pian syntyi idea teossarjasta, jossa kissamme Ibis ja Alli yhdistyisivät eri eläimiin persooniensa mukaan. Kuvittelin esimerkiksi velociraptorin vartalon ja Ibiksen pään, tai merileguaanin kivellä pötköttämässä Allin ilme kasvoillaan. Suunnittelin teossarjaa pitkään, mutta jätin sen lopulta kesken. Pelkäsin, että ihmiset pitäisivät ideaa liian outona tai vieroksuttavana – että se ei ehkä löytäisi katsojia.

Sen sijaan aloin tehdä tietokoneella digitaalisia piirustuksia Ibiksestä ja Allista. Niissä kissat olivat juuri sellaisia kuin oikeasti ovat: peseytymässä, leikkimässä, rapsuttamassa itseään – ei poseeraamassa kauniisti, vaan elämässä omaa kissanelämäänsä. Ajattelin ensin, että maalaisin näistä digipiirustuksista kissamaalaussarjan, mutta sitten vuosi 2023 toi mukanaan uudenlaisen innostuksen: tekoälyn.

Tekoäly herätti valtavan kiinnostukseni. Aloin kokeilla kuvageneraattoreita, etsin tapaa yhdistää omaa luovuuttani uuteen teknologiaan. Pikkuhiljaa muotoutui ajatus Imagiariumista: mielikuvituksellisesta muotokuvagalleriasta, jossa kissojen, sammakoiden ja kumiankkojen hahmot heräisivät eloon erikoisissa päähineissä ja yksityiskohtaisissa taustoissa.

Kun katselen taaksepäin, huomaan että Imagiariumin alkujuuret ulottuvat paljon kauemmas kuin tekoälyn löytämiseen. Ne ovat olleet olemassa jo jouluna 2020, ja vielä syvemmällä: opiskeluaikojeni alussa, vuonna 2012. Jo silloin professori kannusti meitä luomaan jotain uutta – jotain, mitä ei ollut vielä tehty. Se ohje on kulkenut mukana siitä lähtien ja on ollut hiljainen mutta vahva johtotähti kaikessa tekemisessäni.

Ehkä juuri siksi kuljen nykyään omia polkujani. Maalaan lähes valokuvantarkkoja eläinmuotokuvia aikana, jolloin moni suosii vapaampaa ja abstraktimpaa ilmaisua. Ehkä vastavirtaa on myös se, että haluan teosteni pohjimmiltaan vain välittävän iloa ja hyvää mieltä – herättää katsojassa lämpimiä tunteita, hymyjä, ihmetystä.

Imagiarium on minulle paikka, jossa eri ajat ja maailmat kohtaavat: muotokuvagallerioiden perinne, lapsuuden muistot ja uuden teknologian mahdollisuudet. Se on mielikuvituksen ja sydämen yhteistyötä – taikamaailma, johon jokainen on tervetullut.