Abstrakti hiilipiirustus I

Vaalealle paperille tehty hiilipiirros täyttää koko kuvapinnan tiheällä, kerrostuvalla jäljellä. Kuvassa ei ole yksittäisiä hahmoja tai selkeitä muotoja, vaan kokonaisuus rakentuu viivojen, pyyhkäisyjen ja pintojen vuorovaikutuksesta.

Suurin osa viivoista kulkee pystysuuntaisesti. Ne vaihtelevat kevyistä, lähes läpinäkyvistä vedoista raskaisiin, tummiin hiilikaistaleisiin. Näiden väliin syntyy rytmi – vuorottelu tiheän ja harvan, tumman ja vaalean välillä.

Pystysuoria linjoja leikkaavat diagonaaliset ja vaakasuuntaiset vedot. Ne rikkovat säännöllisyyttä ja tuovat kuvaan levottomuutta. Joissakin kohdissa viivat ovat nopeita ja teräviä, toisissa ne ovat sumentuneita ja pehmeästi levitettyjä, kuin hiiltä olisi hierretty paperiin.

Kuvassa on myös vaaleita, lähes pyyhittyjä alueita, jotka muodostavat kontrastia tummille pinnoille. Nämä kohdat näyttävät siltä, että niistä on poistettu hiiltä – jälki on epätasainen ja elävä, mikä lisää pinnan tuntua.

Kokonaisuus muistuttaa rakennetta tai kudosta. Viivat muodostavat verkkomaisia alueita, joissa toisto ja kerrostuminen luovat vaikutelman syvyydestä. Kuva ei kuitenkaan ole täysin rytminen – siinä on jatkuvaa vaihtelua, pieniä häiriöitä ja epäsäännöllisyyttä, jotka pitävät pinnan elävänä.

Piirros ei esitä mitään tunnistettavaa, mutta siinä on vahva materiaalisuuden tunne. Se tuntuu melkein kosketettavalta – karhealta, kerrokselliselta, liikkuvalta. Tämä tekee siitä luontevan lähtökohdan kuosille: pinnalle, joka voi siirtyä paperilta tekstiiliin.